Suomi on pieni maa ja suomalaisia on vähän. Suomalaiset yksilöt pärjäävät monessa lajissa ollen aivan lajinsa huippuja, mutta miksi suomalaisilla joukkueilla on vaikeuksia päästä avain lajiensa huipulle, tai edes selviytyä joukkueista, jotka paperilla ovat heikompia. Viime aikoina mm. suomalaisten jalkapalloseurojen taaperrus eurokentillä on ollut väsyttävää katseltavaa, kun maalinteko ei onnistu ja pelissä usein paistaa pelko omasta virheestä. Mitä pitäisi tehdä, että suomalainen urheilija uskaltaisi yrittää rohkeammin?
Kyseessä ei liene varsinainen taitopuute, tai tiedonpuute. Taitoa on kartutettu juniori-iästä alkaen tai tietoa on kaikesta saatavilla Suomessa varmasti tarpeeksi. Tietoa saa, kunhan sitä haluaa etsiä. Esimerkiksi aikuisten kasinopeleistä voi lukea Pikakasinot1 sivustolta ja uusista pienemmän budjettiluokan ajanvietepeleistä, eli indie-peleistä GamingCornerista – ja kohta meillä kaikilla on käytössä tekoälyavusteiset selaimet, jotka osaavat auttaa meitä löytämään ja analysoimaan tarkasti nimenomaan sitä tietoa mitä haluamme. Mutta tekoäly ei voi olla auttamassa kentällä tai jäällä pelaajaa tekemään päätöksiään sekunnin murto-osissa.
Suomalaiset ja NHL
Kaikki suomalaiset tietävät nimen Teemu Selänne. Monet voivat myös tietää, että hänellä on yhä NHL rookie ennätys ensimmäisen kauden maalimäärässä. Selänne nimittäin paukutti 76 maalia 84 ottelussa. Hän myös voitti ensimmäisellä kaudellaan heti Calder Memorial Trophy- palkinnon parhaana tulokkaana. Mutta miksi Selänne oli niin hyvä? Miksei tämän kauden suomalaiset NHL-tähdet loista samalla tavalla, tai edes saa aikaiseksi maaleja? Esimerkiksi Dallas Starsin suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen on tehnyt vain kolme maalia seitsemässä ottelussaan, puhumattakaan Montrealin Canadiensin Patrik Laineesta, joka on saanut yhden syöttöpisteen viidestä ottelusta, kun samaan aikaan Oliver Kapanen on pelannut yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä neljä maalia. NHL:n alkukauden maalipyssyt ovat olleet Seth Jarvis, Mark Scheifele, Cole Caulfield, Pavel Dorofeyev ja Shane Pinto. Oliver Kapanen on ainoa suomalainen TOP-listoilla, hänet löytää rookie-listan kolmosena. Entä ne paljon puhutut suomalainen NHL-maalivahdit? Paras suomalainen on listalla sijalla 23, Juuse Saros on pelannut seitsemän peliä 91,1% torjunnoin ja 2,53 keskiarvolla Nashvillessä, kun esimerkiksi Kevin Lankinen on pelannut kolme peliä 3,6 päästetyn maalin keskiarvolla ja on sijalla 46.
Urheilupsykologian asiantuntijat tunnistavat tämän ilmiön erittäin hyvin. Maalinteko on lajista riippumatta usein hetkellinen, lähes alitajuntainen suoritus, joka vaatii optimaalisen itseluottamuksen tason. Ei liikaa, ei liian vähän, vaan juuri sopivasti. Kun itseluottamus on huipussaan, pelaaja näkee kentällä enemmän syöttölinjoja, tekee nopeampia ratkaisuja ja uskaltaa kokeilla. Kun se puuttuu, vanha, tuttu peli muuttuu varovaisuuden, epäröinnin ja lopulta turhautumisen suoksi.
Itseluottamus ei ole kiveen hakattu luonteenpiirre, vaan se on harjoiteltavissa oleva henkinen taito. Aivan kuten maalintekijä hioo laukaustaan tuhansia kertoja harjoituksissa, hänen on hiottava myös mieltään. Pelaaja, joka on tehnyt maaleja ennen, on periaatteessa samanlainen pelaaja kuivalla kaudellaan. Mielen lukot ovat ne, jotka on murrettava. Patrik Laineella on tuo lukko, mutta onnistuuko hän sen murtamisessa ennen kuin lukko murtaa itse miehen?
Maalittomuus on mielen peliä
Miksi lahjakas maalintekijä voi yhtäkkiä ajautua pitkäänkin maalittomaan putkeen? Syitä on monia, mutta usein ne kiteytyvät yhteen: epäonnistumisen pelko. Jokainen epäonnistunut suoritus – joko pelissä tai jopa harjoituksissa – nakertaa kiveä, joka on pelaajan usko omiin kykyihin. Kuin varkain, ajatuksiin hiipii kaksi pientä, mutta tuhoisaa sanaa: ”Entä jos…”
Tämä ajatusmalli muuttaa pelaajan käyttäytymistä. Jalkapallossa hyökkääjä saattaa alkaa syöttää tilanteissa, joissa hänen pitäisi itse laukoa. Jääkiekossa laukaukset lähtevät liian kaukaa, tai vetoa pantataan, kunnes paras paikka on mennyt ohi. Röyhkeys – se ahneus ja itsekkyys, jota maalinteko vaatii – katoaa.
Suomalaisten jalkapallojoukkueiden otteet eurokentillä ovat olleet juuri tällaisia. Kuopion palloseura kävi pelaamassa vierasottelun Islannissa. Joukkueella pitäisi olla kaikki mahdollisuudet voittoon, mutta ottelun aikana suomalaiset tekivät useasti virheitä, joita he eivät harjoituksissa tee. Syötöt olivat liian hiljaisia, liikkeet liian varovaisia – pitäisikö näiden pelaajien katsella vähän tarkemmin valioliigan tai Serie A:n pelaajien otteita?
Itseluottamuksen syntyä tutkinut psykologi Albert Bandura jakoi sen lähteet neljään osa-alueeseen, jotka pätevät täydellisesti maalintekijän tilanteeseen:
- Saavutukset: Aikaisemmat onnistumiset luovat perustan uskolle.
- Onnistumisen näkeminen: Esimerkiksi itsensä tasoisen pelaajan onnistunut suoritus antaa uskoa, että pystyn siihen myös minä.
- Verbaalinen rohkaisu: Valmentajan, joukkuetovereiden tai vanhempien positiivinen ja oikea–aikainen palaute.
- Fyysiset tilat ja tunteet: Tunne siitä, että on fyysisesti valmis ja tietää, mitä tekee.
Kun maaliputki on tukossa, näistä neljästä osa-alueesta yksi tai useampi on horjunut. Ensimmäinen on selkein: saavutukset, eli maalit, puuttuvat. Tällöin on turvauduttava kolmeen muuhun osa-alueeseen ja erityisesti mielen taitoihin, muuta jos tukea ei ole saatavilla, voi tilanne olla kauden osalta jo menetetty.
Suomalainen asenne: jokainen voi pelata
Onko Suomessa menty metsään ajatuksessa, että jokainen voi pelata, kaikki voivat osallistua, eikä kenenkään tule tuntea itseään huonommaksi? Tosiasia kuitenkin on, että urheilussa on hyviä, ja heikompia osallistujia. Kaikki eivät voi voittaa, ja jonkun pitää hävitä. Miten suomalainen ajatusmalli jääkiekon, jalkapallon ja muidenkin lajien suhteen saataisiin takaisin voittamisen nälkään. Ei katsojat halua nähdä suomalaisia joukkueita ja pelaajia osallistumassa, suomalaiset haluavat nähdä tähtipelaajansa ja joukkueensa voittavan, ja silloin pitää vastusta saada tuntemaan itsensä huonommaksi, häviäjäksi.
Tämä ajatusmalli heijastelee vahvasti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoperiaatteita ja jokamiehenoikeuksia. Aivan kuten jokaisella on oikeus liikkua vapaasti luonnossa, marjastaa ja ulkoilla, myös liikunnan ja urheilun kentällä pyritään tarjoamaan mahdollisimman yhdenvertaiset lähtökohdat. Harrastamisen Suomen malli on tästä konkreettinen esimerkki. Sen ytimessä on ajatus tarjota lapsille ja nuorille maksutonta ja laadukasta harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä, mahdollisimman lähellä arkea. Valitettavasti vain hyvä ajatus ja hyvä toiminta näyttää tuottavan vähemmän tähtiä.
Valioliigassa ei ole yhtään suomalaista, Saksan Bundesliigassa ei ole suomalaisia. Huuhkajien eli Suomen maajoukkueen pelaajista korkeimmalla sarjatasolla pelaavat Lukas Hradecky Ranskan pääsarjan AS Monacossa ja Glen Kamara samassa sarjassa Stade Rennais FC:n riveissä. Kaan Kairinen pelaa Sparta Prahassa, Oliver Antman Rangers FC:ssä ja Daniel Håkans Puolan sarjan Lech Poznanissa, muuten suomalaiset pelaavat USA:n sarjassa, Pohjoismaisissa sarjoissa tai Englannin, Espanjan, Saksan ja Italian alemmilla sarjatasoilla- mikäli suomalaisia ei saada edes Euroopan pääsarjoihin pelaamaan ja saamaan pelikokemusta, miten Suomen maajoukkue voi pärjätä kovia maita vastaan. Edelliset Huuhkajien ottelut MM-karsintaottelut niin Hollantia kuin Liettuaa vastaan eivät olleet kovin hyvää katseltavaa, 4-0 tappio Hollannille ja niukka 2-1 voitto Liettuasta kertovat suomalaisen jalkapallon tasosta – pelaajat osaavat leikkiä pallolla jos ovat yksin, mutta laitetaan joukkue kentälle ja vastustaja heitä vastaan, niin taidot katoavat.
Suomi kohtaa 14.11. kotonaan Olympiastadionilla Maltan, ja tuosta ottelusta pitäisi pystyä ottamaan kotivoitto.
