Liikunta on olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, vaikuttaen syvällisesti sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Vaikka liikunnan hyödyt ovat laajalti tunnustettuja, tuoreimmat tutkimustulokset osoittavat huolestuttavia suuntauksia suomalaisten aktiivisuustasoissa. Esimerkiksi UKK-instituutti, arvostettu terveys- ja liikunta-alan tutkimus- ja asiantuntijakeskus, on perustamisestaan (1980) lähtien mitannut säännöllisesti väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa, tuottaen tietoa päätöksenteon tueksi. Tämä jatkuva tutkimustyö on elintärkeää kansallisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja yksilöiden ohjaamiseksi kohti terveellisempiä elämäntapoja, korostaen fyysisesti aktiivisen arjen merkitystä kaikissa ikäryhmissä. Instituutin pitkä historia ja tehtäväkuvaus lisäävät merkittävästi luottamusta kaikkiin sen tuottamiin tietoihin, mikä on keskeistä laadukkaan sisällön ja luotettavuuden kannalta.
Huolimatta liikunta- ja kulttuurietujen käytön merkittävästä kasvusta koronapandemian jälkeen , työikäisten suomalaisten kestävyyskunto on heikentynyt, erityisesti 20–29-vuotiaiden nuorten miesten keskuudessa. Tämä ilmiö, jossa hyvinvointietujen lisääntynyt käyttö ei johda automaattisesti parempaan yleiskuntoon, herättää kysymyksiä liikunnan intensiteetistä, säännöllisyydestä ja laadusta. Keskimäärin suomalaiset ottavat noin 7 500 askelta päivässä, mikä on noin 400 askelta vähemmän kuin aiemmin. Erityisen huolestuttavaa on keskimääräinen paikallaanoloaika, joka on noin 9 tuntia päivässä. Tämä laaja-alainen passiivisuus, jota nykyaikaiset työ- ja vapaa-ajan tottumukset usein pahentavat, luo yhteiskunnalle kasvavaa ”hyvinvointivelkaa”, jolla on mitattavia taloudellisia kustannuksia. Tämä osoittaa, että pelkkien mahdollisuuksien tarjoaminen ei riitä, vaan tarvitaan syvällisempää ymmärrystä käyttäytymisen taustalla olevista tekijöistä ja rakenteellisista muutoksista.
Suosituimmat lajit ja muuttuvat trendit
Suomalainen urheilukulttuuri on syvään juurtunut perinteisiin lajeihin, ja jääkiekko on pysynyt johdonmukaisesti Suomen suosituimpana urheilulajina vuosina 2022–2023. Sen vanavedessä tulevat yleisurheilu, hiihto ja jalkapallo, jotka myös nauttivat laajaa suosiota. Lajien suosio vaihtelee kuitenkin merkittävästi sukupuolten ja ikäryhmien välillä, mikä kuvastaa väestön monipuolisia kiinnostuksen kohteita. Miehillä jääkiekko, yleisurheilu ja Formula 1 ovat kärkikolmikossa, kun taas naiset suosivat yleisurheilua, jääkiekkoa ja hiihtoa, ja taitoluistelu säilyttää myös vahvan asemansa. Näiden perinteisten lajien jatkuva suosio heijastaa Suomen ilmastoa, historiallista urheilumenestystä ja kulttuurista identiteettiä, osoittaen, kuinka syvälle urheilu on juurtunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja kuinka se säilyttää vetovoimansa sukupolvelta toiselle. Tämä osoittaa, että suomalainen urheilukulttuuri on samanaikaisesti syvään juurtunut perinteisiin ja avoin uusille vaikutteille.
Urheilun kenttä Suomessa on jatkuvassa muutoksessa, ja uudet lajit keräävät vauhdilla suosiota muuttaen osallistumisen rakenteita. Koripallo on hiljattain noussut kymmenen suosituimman lajin joukkoon ensimmäistä kertaa, ja tennis sekä padel kokevat voimakasta nousua. Koronapandemia kiihdytti erityisesti yksilö- ja ulkoilulajien, kuten golfin, frisbeegolfin, pyöräilyn, suunnistuksen, sulkapallon ja tanssin, suosion kasvua. Nämä muutokset kertovat kasvavasta kiinnostuksesta lajeihin, jotka yhdistävät kilpailullisia elementtejä vahvaan vapaa-ajan kulttuuriin, tarjoten usein enemmän joustavuutta ja saavutettavuutta. Nuoremmassa ikäryhmässä (18–29-vuotiaat) e-urheilu on noussut kolmen suosituimman lajin joukkoon jääkiekon ja jalkapallon rinnalle , mikä heijastaa merkittävää sukupolvien välistä muutosta vapaa-ajan harrastuksissa ja digitaalisten alustojen kasvavaa vaikutusta harrastusvalintoihin. Tämä osoittaa, kuinka ulkoiset tapahtumat, kuten pandemia, voivat suoraan vaikuttaa kulttuurisiin tottumuksiin ja lajivalintoihin
Lasten ja nuorten liikuntaharrastukset: Haasteet ja mahdollisuudet
Urheiluseuratoimintaan osallistuvien 9–15-vuotiaiden osuus Suomessa on 58 prosenttia , mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin aikaisempina vuosina, osittain koronapandemian jälkivaikutusten vuoksi. Vaikka 86 prosenttia tästä ikäryhmästä on osallistunut seuratoimintaan jossain vaiheessa elämäänsä, huolestuttava suuntaus on varhainen erikoistuminen, joka johtaa harrastusten ennenaikaiseen lopettamiseen. Keskimääräinen ikä seuratoiminnan aloittamiselle on nykyisin kuusi vuotta , mikä korostaa tarvetta monipuolisille ja innostaville aktiviteeteille, jotka huomioivat myös ei-kilpailulliset intressit, jotta osallistujat saadaan pidettyä harrastuksen parissa pidempään. Tämä viittaa siihen, että haasteena ei ole niinkään lasten saaminen urheilun pariin, vaan heidän pitäminen siinä mukana, erityisesti ikääntyessä ja paineiden kasvaessa. Monet lopettaneet olisivat kiinnostuneita aloittamaan uudelleen, jos sopivia vaihtoehtoja olisi tarjolla.
Vaikka valtaosa (61 %) 7–15-vuotiaista uskoo liikunta-aktiivisuutensa lisääntyneen, vain noin kolmasosa (36 % itse ilmoitettuna, 33 % mitattuna) täyttää päivittäiset liikuntasuositukset. Tämä ero havaitun ja todellisen aktiivisuuden välillä on merkittävä haaste, joka viittaa tietämättömyyteen riittävän liikunnan määrästä. Lisäksi hyvin pieni osa lapsista ja nuorista noudattaa suositeltua enintään kahden tunnin ruutuaikaa päivässä. Noin puolet viettää yli kaksi tuntia ruudun ääressä vähintään viitenä päivänä viikossa, ja tämä suuntaus lisääntyy iän myötä, pahentuen entisestään siitä, että suurin osa koulutunneista vietetään istuen. Tämä digitaalinen passiivisuuden ansa on merkittävä este riittävälle fyysiselle aktiivisuudelle, erityisesti kun vanhempien asettamat ruutuajan rajat yleensä vähenevät vanhempien lasten kohdalla. Tyttöjen aktiivisuustasot laskevat myös poikia aikaisemmin, ja he raportoivat useammin esteitä osallistumiselle , mikä korostaa sukupuolisidonnaisten haasteiden tarvetta kohdennetuille lähestymistavoille.
Liikunnan hyvinvointivaikutukset ja yhteiskunnallinen rooli
Säännöllinen liikunta on tehokas keino kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen, ulottuen paljon pelkkää fyysistä kuntoa laajemmalle. Se vaikuttaa syvällisesti mielenterveyteen, kohottaen mielialaa, parantaen stressinhallintaa ja lisäten vireystilaa sekä energiatasoja. On olemassa runsaasti näyttöä siitä, että liikunta voi merkittävästi vähentää ahdistusta, jännitystiloja ja jopa masennusta, ja jotkut tutkimukset osoittavat sen tehokkuuden olevan jopa verrattavissa masennuslääkkeisiin. Lisäksi urheileminen ystävien tai muiden kanssa vahvistaa sosiaalisia suhteita, edistäen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Avain kestävään aktiivisuuteen piilee nautinnollisten liikuntamuotojen löytämisessä, mikä edistää sisäistä motivaatiota pelkän velvollisuudentunnon sijaan. Tämä painotus henkilökohtaisesta mielihyvästä helpottaa säännöllisen rutiinin kehittämistä ja pitkäaikaista sitoutumista urheiluun harrastuksena.
Yksilöllisen terveyden lisäksi urheilulla ja liikunnalla on ratkaiseva, usein mittaamaton, rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Ne edistävät merkittävästi kansallista identiteettiä, tuoden iloa ja kollektiivista ylpeyttä urheilusankareiden saavutusten kautta. Tämä jaettu kokemus edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa yhteisön siteitä. Liikunnalla on myös huomattava taloudellinen arvo; passiivisuus aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle terveydenhuoltokulujen ja menetetyn tuottavuuden muodossa. ”Suomen Aktiivisin Työpaikka” -kaltaiset aloitteet korostavat liikunnan edistämisen tärkeyttä työpaikoilla, erityisesti kun otetaan huomioon, että suuri osa työikäisistä aikuisista viettää suurimman osan hereilläoloajastaan paikallaan. Näiden laajempien vaikutusten tunnustaminen korostaa jatkuvien investointien ja monialaisen yhteistyön tarvetta, jotta urheilun ja liikunnan koko potentiaali kansalliseen uudistumiseen saadaan hyödynnettyä.
