Imatran urheilumaailman sydämessä sykkii tarina, joka on yhtä aikaa inspiroiva ja karu. EM-pronssimitalisti Senni Salminen, kolmiloikkaaja, jonka ponnistukset ovat kantaneet hänet maamme kärkeen, painii nyt odottamattomien haasteiden kanssa. Urheilijan arki on harvoin pelkkää glamouria ja pokaaleja, ja Salmisen tarina alleviivaa tätä totuutta erityisen vahvasti. Hänen ja valmentajansa Matti Monosen välinen ainutlaatuinen luottamussuhde on ollut kivijalka, jonka varaan menestystä on rakennettu, mutta sekin joutuu koetukselle, kun taustalla jylläävät puhtaat rahahuolet. Vaikka sisäratojen EM-mitali kiilsi kirkkaasti rinnassa, pankkitilillä se ei näkynyt – mitalista ei maksettu senttiäkään rahallista korvausta.
Tämä on ollut todellinen isku Salmisen arkeen, ja hän kuvailee tilannetta suoraan: ”On selkeästi pahin tilanne sen jälkeen, kun olen tälle tasolle noussut.” Läpimurtokesä 2021 toi mukanaan Suomen ennätyksen ja nosti Salmisen koko kansan tietoisuuteen, mutta sen jälkeen tuloskehitys tyssäsi ja samalla myös taloudellinen tilanne heikkeni. Urheilija-apurahojen putoaminen pois on konkreettinen seuraus vaikeammista kausista, ja se pakottaa miettimään syvällisemmin urheilijan toimeentuloa maassamme. Tämä ei ole vain Salmisen ongelma, vaan se peilaa laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista tilannetta, jossa yhteistyökumppaneiden löytäminen on käynyt haastavaksi. Salminen ei halua valitella, mutta hänen puheissaan ja eleissään on aistittavissa huoli, ettei tilanne aja häntä pakkoon onnistua, jotta elämä ei olisi siitä kiinni.
Salmisen ja Monosen treeniarki
Imatran kerrostalon kakkoskerroksessa sijaitsevassa harjoitustilassa, joka oli vuosituhannen alussa tunnettu Night Club Bulls -yökerhona, kajahtelevat nykyään puntit. Siellä, missä ennen tanssilattia täyttyi ja diskovalot vilkkuivat, treenataan nyt rautaisten painojen ja syvän keskittymisen parissa. Tämä monelle yllättävä harjoittelupaikka kuvastaa hyvin sitä omalaatuista polkua, jota Senni Salminen ja Matti Mononen kulkevat yhdessä. Juuri tässä miljöössä Mononen tapasi aikoinaan myös vaimonsa, kun hän itse oli kovassa nousussa ollut, Tarzanilta näyttänyt hurjapää, joka kutitteli seiväshypyssä jopa arvokisamitalia.
– Kyllä se vähän oli sillai, Mononen naurahtaa muistellessaan nuoruuden vuosiaan, jolloin tanssilattialla taisi olla muille vain hopeaa jaossa. Salminen kuitenkin pitää huolen siitä, että haikailu loppuu, ja keskittyminen siirtyy takaisin olennaiseen – kovaan harjoitteluun.
Heidän yhteistyönsä ei ole pelkkää mekaanista treenaamista, vaan siihen kuuluu syvällinen ymmärrys toisen elämästä ja hyvinvoinnista. Matti Mononen, jonka oma seiväsurheilijan ura päättyi vuonna 2017, alkoi valmentaa Salmista, ja pelisäännöt kirjattiin nopeasti.
– Olimme tehneet vuoden yhteistyötä, kun Matti huomasi, ettei kaikki elämässäni ole hyvin. Siitä lähtien hän teki selväksi, että hänen pitää tietää kaikki, Salminen kertoo avoimesti.
Tämä kertoo poikkeuksellisen syvästä luottamuksesta ja sitoutumisesta, joka ulottuu urheilusuoritusten ulkopuolelle. Mononen jatkaa:
– Huomasi, että sain luottamuksen. Kun Senni uskaltaa kertoa, niin pitää olla myös sen luottamuksen arvoinen.
Tämä luottamus on ollut elintärkeä varsinkin niillä hetkillä, kun rento huulenheitto muuttuu kuin katkaisimesta kiroiluksi – kiroilun kun on todettu auttavan sekä kivunlievityksessä että treenin tehostamisessa. Rankassa etukyykyssä, jossa ennätyspainot 100 kiloa osoittautuivat tällä kertaa liian suuriksi, voimasanoista se ei ainakaan jäänyt kiinni.
Elämän ja arjen hetket – ja niistä selviytyminen
Senni Salmisen ja Matti Monosen elämään mahtuu lukuisia koetuksia, jotka ovat muovanneet heistä sellaisia ihmisiä ja urheilijoita, joita he tänä päivänä ovat. Heidän yhteiseen arkeen kuuluu myös jokapäiväinen riitti: kylmäaltistus Vuoksen syleilyssä, avannossa, lumihangessa tai kylmässä suihkussa. Vaikka kylmään tottuu, se tuntuu aina aluksi epämiellyttävältä, ja se vaatii jatkuvaa oman ”taistele-tai-pakene” -refleksin hallitsemista. Hengittämällä, kuten Mononen opastaa, tämän taidon voi hallita – ja tätä taitoa tarvitaan paitsi hyisessä vedessä myös kilpailutilanteessa vauhdinottoradan päässä. Tämä on vertauskuva myös elämän vaikeuksista selviytymiseen: kuinka kohdata ja hallita epämiellyttävät tilanteet, pysyä pinnalla, kun virta uhkaa viedä.
Matti Mononen, jonka elämän vastoinkäymisten lista ei ole lyhyt, muistelee vakavaa autokolaria vuodelta 2005, joka meinasi viedä hengen. Loukkaantumiset, kuten pahat pudotukset seiväsmonttuun, ovat osuneet juuri silloin, kun mies on ollut elämänsä kunnossa. Myös Senni Salminen on joutunut kohtaamaan omat ”mörkönä”. Läpimurtokauden 2021 jälkeen hän kärsi henkisen puolen ongelmista. Kolmiloikan kaltaisessa lajissa, jossa voimat ovat valtavia ja vaativat rohkeutta, pienikin epäilys voi viedä senttejä tuloksesta tai pahimmillaan jopa rikkoa kropan. Pariisin olympiakisoissa Salmisen takareisi repesi lämmittelyssä, ja hänet kuljetettiin paareilla pois kentältä. Mononen lähti etsimään suojattiaan ja huomasi samalla toistavansa historiaa:
– Muistin, että hetkinen, MM-kisoissa 2003 olin samalla stadionilla ja pohje kramppasi. Paareilla vietiin samaan sairastupaan. Siinä sai heti sellaisen ’ice-breakerin’”, Mononen muistelee Salmisen nauraessa vieressä.
Nämä kokemukset ovat opettaneet heille paljon, ja he nimeävät huumorin parhaaksi ensihoidoksi vastoinkäymisten edessä.
Yhteinen polku ja huumorin voima
Kumpikaan ei vaikuta katkeroituneen elämän montuista, päinvastoin.
– Olen oppinut elämään hetkessä. Vastoinkäymiset ovat tavallaan tehneet minusta jopa positiivisemman ihmisen, Mononen pohtii.
Salminen yhtyy tähän:
– Tuntuu, että on jokaisessa mahdollisessa sopassa keitetty. Se on ihan kiva fiilis. Mikään ei pääse enää yllättämään. Olen kiitollinen jokaisesta kokemuksesta, hän hymyilee.
Heidän yhteistyönsä ja syvä ystävyytensä on antanut voimaa. Yksi paikka on kuitenkin jäänyt Monoselta näkemättä: Senni Salmisen nuoruuden koti aivan Ukonniemen urheilukentän kupeessa, missä Sennin isä on rakentanut palkintoseinän täynnä mitaleja ja numerolappuja. Sieltä löytyvät myös Salmisen ensimmäiset piikkarit, joilla hän juoksi 9-vuotiaiden tyttöjen Suomen ennätyksen 150 metrillä. Kun Mononen kysyy, mikä palkinnoista on rakkain, vastaus on selvä: Salminen laittaa päähänsä paperisen kruunun, johon on kirjailtu silloiset SE-lukemat 14,63. Kruunun ovat askarrelleet Matti Monosen pienet tyttäret. Se on konkreettinen symboli heidän yhteisestä matkastaan, joka on täynnä suuria voittoja, syviä vastoinkäymisiä ja ennen kaikkea luottamusta ja huumoria.
